Tuotteen elinkaariajattelu

Kaikilla tuotteilla ja tavaroilla on oma elinkaarensa. Elinkaarella yleensä tarkoitetaan tuotteen ympäristövaikutusten arvioimista koko tuotteen olemassaolon ajalta. Tuotteen elinkaari alkaa raaka-aineiden hankinnasta ja päättyy kierrätykseen tai loppusijoitukseen. Itse tuotteessa on vain murto-osa niistä luonnonvaroista, joita sen elinkaaren aikana kuluu. Muu palautuu ympäristöön jätteinä tai päästöinä. Tavaran ympäristöystävällisyys ei siis ainoastaan riipu siitä kuinka ympäristöystävällinen tuote on käyttää, vaan myös siitä miten, missä ja mistä materiaalista tuote on valmistettu, kuinka kaukaa ja millä kulkuvälineillä sitä on kuljetettu sekä siitä mitä tuotteelle tapahtuu sen käytöstä poistamisen jälkeen.

Energiaa ja materiaaleja tarvitaan esimerkiksi

  • luonnonvarojen käyttöönotossa
  • raaka-aineiden ja komponenttien tuotannossa
  • kuljetuksissa ja jakelussa
  • käytössä
  • jätehuollossa

Ympäristöystävällisin tuote onkin sellainen, joka kuormittaa ympäristöä mahdollisimman vähän koko "elämänsä" aikana. Tuotteen koko elinkaaren arvioiminen voi kuitenkin olla melko vaikeaa, mutta on olemassa melko yksinkertainen ohje: Suosi käyttöiältään pitkäikäisiä ja korjattavissa tai kierrätettävissä olevia tuotteita, sillä ne ovat lähes aina kertakäyttöisiä parempia. Myös lähellä tuotettu on usein kaukaa tuotua parempi vaihtoehto.

Aili Lifestyle haluaa tarjota vaihtoehtoja, jotka rasittavat ympäristöämme mahdollisimman vähän. Haluamme myös kertoa palveluista, joiden avulla voit korjata tai kierrättää omistamiasi tuotteita ja näin joko lisätä niiden elinaikaa tai kierrättää ne tehokkaimmalla tavalla.

 
LUE LISÄÄ YRITYKSISTÄ, JOTKA TARJOAVAT NÄITÄ PALVELUJA:

Globe Hope tuotetakuu ja korjauspalvelu
Haluaisitko, että sinun yrityksesi ja palvelusi näkyisivät sivullamme? Ota meihin yhteyttä ja kerro lisää. Lähetä joko sähköpostia osoitteeseen info@aililifestyle.fi tai ota yhteyttä lomakkeen kautta.